— Olisin pyytänyt vähän paperia ja kynää… Kirje, tuota, ruuankuljettajain mukana huomiseksi…
— Etkö tuota sitten aikaisemmin keksinyt! Ja osaatko sinä edes kirjoittaa?
— Huonostihan se käy, mutta eikö tuota nyt senverran…
Penttilä on nyt melkoista ystävällisempi. Jos Hilu tahtoo, niin kyllähän hän kirjoittaa. Taitaa käydä vähän nopeammin.
— Mikäs siinä.
— No anna kuulua sitten.
Se olisi vain neiti Iina Juovikkaalle. Siihen pitäisi panna, että tässä nyt olisi kolmesataa markkaa sitä hommaa varten, jos muistaa. Kyllä se sen siitä ymmärtää. Ja sen yhden satasen olisi hyvä ja antaisi kotiin. Sitten vain että paljon terveisiä, muttei ole tietoa, koska käymään pääsee. Alle ei tarvitse panna muuta kuin Hilu.
Penttilä oli vielä huomattavasti juovuksissa, mutta kirjoitti, niinkuin näytti, mielellään.
— Onko se sinun morsiamesi? kysyi hän sitten.
— Mikä lienee.