Ei osannut syrjäinen arvata, mitkä tunteet Hilemoonin täyttivät, hänen lähtiessään tälle matkalle, jolla yhtä mittaa sai ajaa kolme päivää ja kolme yötä, ennenkuin oli perillä. Tuskin sitä täysin tajusi Hilemooni itsekään, tuntui melkein kuin olisi liikkunut unissaan.
— On sillä jotakin meininkiä, tuolla Kankkus-Hilemoonilla, sanoivat kyläläiset, — mökin vuokraa ja lehmiä laittaa. Sanovat sen yrittävän uutistaloa Liinahatun tienoille, ei sitten tiedä…
— Hulluja! vastasivat suurivaraiset. - Ei sitä kaikenlaisille anneta ja sitäpaitsi akaton mies. Muuten vain koettanee saada elämäänsä paremmalle kannalle kuin muut jätkät.
Mutteivät hekään voineet Hilemoonissa sanottavia vikoja keksiä. Ei kulkenut ryssän puolella viina-asioissa, ei pelannut korttia, ei kärsinyt pahaa elämää. Ihmisiksi oli elänyt koko sen ajan, minkä täällä oli ollutkin, työmiehen penskoja kuului olevan. Ei edes Kannanlahtiyhtiön ison lakon aikana ollut mihinkään muiden mukana erehtynyt, oli vain yksinkertaisesti siirtynyt Kurtin töihin. Niin, ettei sen puolesta… Mitä tuohon mökkiin tuli, jonka oli Sallansuun Santerilta vuokrannut, niin kaipa ei viihtynyt muitten pirtin loukossa. Mikäpä sitä esti, kun hiljainen ja työtätekeväinen mies oli lisäksi. Aina jotakin souvia keksi. Nyt se mökki oli sillä ollut vuoden verran, kaksisataa kuului olevan vuokraa niittyineen kaikkineen, ja hyvin se oli sitä korjannut ja laitellut.
Mutta, - ja tässä metsänmyyjät ja poronomistajat menivät tärkeän ja ymmärtäväisen näköisiksi, korottivat äänensä, sylkäisivät ja naurahtivatkin hiukan, - ei sitä vain joka pekasta talokkaaksi ole, ei edes uutistalokkaaksikaan, jos lie perää muuten koko jutussa. Tarvitaan siihen muutakin kuin hyvää tahtoa. Ei sitä jätkästä, se on jo koettu asia! Hyvä että talokkaat saavat, kovasti auttelemalla, uutistaloja asuvat omaisensa pysymään kintuillaan.
Jo karkaisi Saijan Aarieli luontonsa ja tiedusteli asiaa metsäherra-paroonilta. Mutta parooni sattui olemaan synkällä tuulella, tuoksahti hiukan väkeville ja sanoi, ettei häntä saa vaivata sellaisilla kysymyksillä. Metsäherran puustelli ei ole mikään tietotoimisto, se piti kerta kaikkiaan olla selvillä.
Saijan Aarieli laputti mitä kiireimmiten tiehensä. Ota siitä sitten selvä.
* * * * *
Ja hiukan niinkuin unenäöltää tuntui Hilusta vaellus kirkolta kirkkokankaan taakse. Talvinen päivä alkaa hämärtää, joelta päin puhaltelee vieläkin jäätävä viima. Sörensenin saha on maalattu punaiseksi ja entisen, rautaisen savupiipun sijaan on rakennettu uusi, huimaavan korkea, tiilinen. Sahan ympärillä on asutus tihennyt, isännöitsijän talo on saanut kerroksen lisää, uusia valkeita taloja on ilmestynyt ympärille, nyt tuikkivat kaikista tulet. Jossakin kankaan takana huikkaa juna, siitä ei ollut tietoa lähtiessä…
Kankaan taakse vievää tietä on ehkä laitettu uuteen uskoon, se tuntuu leveämmältä kuin ennen ja puita on kaadettu tien molemmin puolin, mutta tien takana häämöttää mökkiläisasutus samanlaisena kuin ennenkin; muutamia, muita varakkaammilta näyttäviä tönöjä on ehkä tullut lisää, muuten on kaikki aivan samanlaista kuin ennenkin. Sinervon tönöstä kantautuu tielle hanurinsoittoa ja ikkunat ovat vetiset hiestä; niin, siellä juodaan kaljaa ja pannaa ehkä jotakin muutakin sekaan. Hanuri soi, yön päälle saattaa tulla pientä nahinaa. Aivan niin, se on niin tuttua sinervolaisille. Mistä lienevät itselleen keksineet sellaisen korean nimen!