Kankkusella eletään nyt suhteellisen hyvin ja Kankkus-Sakari tahtoo, että pidettäisiin pienet pidot. Hän kävisi Käpylässä hakemassa ainetta. Kun tässä nyt kerran ollaan, niin otettaisiin, isä ja poika.
— Eiköhän jätetä toiseen kertaan, vastaa Hilu. - Tulee sitä käyntiä vastakin ja asioillakin on pitkin päivää laukattava…
Kankkus-Sakari katselee ihmetellen poikaansa. Ei hän nyt saata olla oikein tyytyväinen, ellei sanan varsinaisessa merkityksessä tyytymätönkään. Vähän kummalta tuntuu. Ja Kankkus-Sakari istua jurnuttaa pitkät ajat äänettömänä.
— Tuota noin… niin se naiminen, aloittaa hän taas, - kyllä kai sinä olisit parempiakin saanut. Kun se teki sen lapsenkin.
Ei Hilua vihlaise. Häntä melkein huvittaa isän huolenpito.
— Kyllä se minulle kelpaa, hän toteaa yksikantaan.
Äiti pyyhkii astioita, mutta sekaantuu nyt hänkin keskusteluun.
— Kyllä se Iina hyvä ihminen on, sanoo hän. - Kenellepä ei tässä maailmassa erehdystä sattuisi… Jos nyt tuon kerran… Ei ole huudonalaisena ollut ennen eikä jälkeen.
Äidin sanat lämmittävät omituisesti Hilun mieltä.
— Joo, niin se on, että erehtyy, päättää hänkin.