— Anna haista. Kyllä se tekee hyvää herrain nokkaan. Minä kaadan itse, koskei sinussa ole miestä…
Väripula tulee autetuksi ja kunnallislautakunnan sinetti ilmestyy koristamaan Erkkilän Juhanin painavaa nimikirjoitusta.
— No siinä on sitten sellainen paperi, että talo lähtee vaikka olisi keisarin pörssissä, kehuu Erkkilä ojentaessaan paperin Hilulle. - Eikä maksa mitään. Paitsi ryypyt, jos tahdot asian kunniaksi Sanhriitin ja minun kanssa…
— Eiköhän se jo meille riitä, väittää Könkään Sanhriiti.
— Mitä kanssa! Nyt se vasta alkaa, kun ei ole noita virkatoimiakaan.
— Kyllähän minä kernaasti, myöntää Hilu kiitollisena, — mutta kun ei tahdo olla aikaa.
— Sepä, mutta käy tuolta pihalta hakemassa pullo. Kyllä me tämän
Sanhriitin kanssa…
Hilu epäröi, mutta menee pian. Onhan hän senverran kiitollisuuden velassa. Kun hän palaa takaisin on hänellä pirtupullo kädessä.
— Siinon, äijät.
— Kiitos. Kyllä sinusta rento isäntä tulee. Ja sitten kun pirttirehtosi on valmis, tulemme me tämän Sanhriitin kanssa ryypylle kuin vertaisiin. Eikö niin.