Kähkös-Jeremiaksessa syttyi taas pieni toivon kipinä. Herra vuorineuvos rypisti kulmiaan ja mietti.
"Kähkösellä on poika Kiviluoman sahalla, — eikö se niin ollut?" kysyi hän muistellen.
"Joo", vastasi Kähkös-Jeremias.
"Jonka palkka oli markka seitsemänkymmentäviisi?"
"Niin."
"No", sanoi herra vuorineuvos rohkaisten, "minä pidän huolen siitä, että tämä pikku mies pääsee rullapojaksi ja saa toisen markka seitsemänkymmentäviisi. — Ei se kyllä ole oikein lainmukaista", jatkoi hän vetäen harmajat kulmakarvansa kokoon, "mutta minä teen sen Kähkösen takia".
Sitten hän nousi ja taputteli ystävällisesti pikku Matin päätä ja koetteli hänen käsivarsiaan.
"Mitä!" nauroi hän, kun Matti ujona koetti piiloutua isänsä taakse.
"Vahva mieshän sinä olet, kyllä sinä sen viran kestät. Eikö totta?"
"Kyllä kai", vastasi poika ujosti hymyillen.
"Niin, ja ansaitset veljesi kanssa yhtä paljon kuin isä terveytensä päivinä. Se on kaunistakin."