Juho pelkää, että nyt se tulee lyömään, mutta isä ei tule lyömään, vaan sanoo ainoastaan käheästi:
— Vai niin.
Sitten hän näyttää muistavan jotakin ja avaa suunsa sen sanoakseen, mutt'ei sanokaan mitään, vaan pusertaa tiukasti huulensa yhteen. Äiti huomaa, että jotakin on tekeillä, ja katselee tuskallisesti kysyen vuoroin isään, vuoroin poikaan. Huoneessa tuntuu siltä, kuin odotettaisiin jonkin putoavan tai räjähtävän.
Ja viimein isä punaiseksi lennähtäen lyö kädellään pöytään.
— Ja se on sitten helvetin varma, — sanoo hän, — että Saranpäässä ei kukaan pysty lakia lukemaan. Ei siveä eikä huora, ei punainen eikä valkoinen.
— Herra Jumala, mitä se nyt sitten oikein on? — huudahtaa äiti hätääntyneesti:
— Lue! — vastaa isä tyynesti, ja äiti alkaa lukea ja nyyhkyttää… Kuta pitemmälle hän lukee, sitä enemmän hänen nyyhkytyksensä yltyy.
— Joo, siinä se nyt sitten on, — sanoo isä.
— Herra Jeesus sentään, — nyyhkyttää äiti ja panee kirjeen takaisin pöydälle.
Juho ei koske siihen, mutta erottaa siinä kokonaisen sivun.