"Te luuletten, että te saatten menetellä köyhän kunnian kanssa niinkuin tahrotten", seisoo siinä, "mutta se on selvä vales niinkauan kun maas on laki ja oikeus ja te muistatte kyllä mitä itse silloin sanoitten ja minä olen orottanut että jos tulis kirje edes. Mutta kun ei tullut niin kirjoitan itse ja minä tiän kyllä missä teitin asutaan niin että jos ei tästä tule apua niin tulen itse. Eikä se merinteeraa mitikään jos mun isäni oli punanen ja ammuttiin ja syntyny Venäjällä samaa maata oletten kaikin ja itten te aina olette sen valkosuutenne ja lakinne kanssa…" Siihen sivu loppui.
— Mitä sinä sille lupasit? — kysyy isä.
Juho nieleskelee tyhjää eikä pitkään toviin vastaa mitään.
— Minä olin humalassa silloin, — sanoo hän viimein.
— Siitä saa selvänä vastata. Mutta mitä sinä sille lupasit?
Juho aikoo vastata, ettei hän muista, mutta peruuttaa samassa aikomuksensa.
— Tulla hakemaan, — vastaa hän. — Jos tarvitaan.
Nyt äiti pyyhkii kyyneleensä ja ehättää väliin.
Eihän se tässä puhu naimisesta mitään, — sanoo hän. — Kaipa siitä kunniallisella ruokolla pääsee.
— Etkö sinä kuule, — sanoo isä pannen painoa joka sanalle, — että
Jussi sanoo luvanneensa tulla hakemaan. Saranpää saa miniän. Ryssän.
Punakaartilaispennun.