"Pitkiähän se osaakin", mutisee hän, otettuaan kirjeet esille. "Luenko minä nämä Kreetalle?"
"Mitäpä minulle… Pastori lukee vain itsekseen ja sanoo minulle, jos niissä on jotakin asiallista…"
Ja pappi alkaa itsekseen lukea. Kuta pitemmälle hän pääsee, sitä enemmän hänen kasvojensa muoto muuttuu, ja kun hän aloittaa toista kirjettä, niin hän huokaisee.
Viimein hän kääntyy Kreetaan päin.
"Hän vannottaa sinua ilmoittamaan, jos jotakin tulee", puhuu hän, "hän sanoo rakastavansa sinua ja tahtoo naida sinut. Mutta sinä et ole vastannut mitään."
Kreetan ääni värähtää.
"Enhän minä ole osannut", vastaa hän.
"Mutta nyt me vastaamme", sanoo pappi reippaasti.
Kreeta kääntää päänsä taas poispäin, mutta pappi huomaa, kuinka hänen hartiansa alkavat nytkähdellä. Ja viimein hän purskahtaa suureen, voittavaan itkuun.
Papinkin silmät kostuvat, ja hän koettaa tyynnyttää Kreetaa.