Tähän metsänhoitaja Brovall päätti järjelliset mietteensä ja antoi vallan mielikuvilleen. Sitten hän kallisti itselleen lasin, joi ja ähkäisi kuin vastapainoksi kaikille hempeyksille:
"Saakeli!"
"Mitä sinä sanot?" kuului viereisestä huoneesta.
Metsänhoitaja Brovall säpsähti.
"Itsekseni minä vain…"
Nyt paroni Gyllenmarck tuli huoneeseen täysin puettuna.
"Ja sinä et pääse niistä ajatuksistasi minnekään?" kysyi hän, mutta vastasi itse omaan kysymykseensä: "Oikeastaan et voikaan päästä minnekään ajatuksista ja mielikuvista, joita kolmatta vuosikymmentä olet viljellyt."
"Viime yönä näin unta, että olin kuollut ja olin helvetissä, luonnollisesti", virkkoi metsänhoitaja Brovall. "Mutta kun heräsin, oli vihreyttä, kesää ja auringonpaistetta: Uskotko sinä enteisiin, Constantin? Helvetti-unet kesällä merkitsevät minulle hyvää."
Paroni Gyllenmarck kohautti olkapäitänsä eikä vastannut mitään.
"Luuletko", kysyi metsäherra Brovall epäluuloisesti, "luuletko, että olen humalassa?"