Paroni Gyllenmarck luki ilmoituksen tarkkaavaisesti loppuun. "Minulle ja kolmelle lapselle."
"Niin, siinä se oli", lopetti Brovall.
"Niin, hm…"
Metsänhoitaja Brovall ei voinut enää istua. Hän nousi ja alkoi kävellä edestakaisin, otsa rypyssä ja kädet selän takana.
"Nyt menen minä!" sanoi hän pitkän ajan kuluttua painavasti.
Paroni Gyllenmarck ei vastannut, hän ymmärsi toisen ajatukset, mutta ymmärsi myöskin, että tämä nyt oli vuosikymmenien ajatusten purkaus.
"Älä rakenna hiedalle", lausui hän vihdoin. "Muista, ettei hän enää ole sama kuin ennen."
"Minä kyllä muistan sen."
"Että manalle mennyt kieltämättä on häneen jotakin jättänyt. Ajattele, kahdenkymmenen vuoden yhteiselämä, kolme lasta, — kuinka monta lienee kuollut. Raa'asti sanoen tapahtuu, että menet hakemaan jotakin, jota kerran nuoruudessasi rakastit, ja löydät raunion, jonka toinen on jättänyt jälkeensä…"
Metsänhoitaja Brovall löi nyrkkinsä pöytään.