— Ibmelistähän se kaikki sentään lopuksi riippuu.
— Niinpä, Ibmelistä.
Mutta kituvan lapsen hengitys käy yhä hiljaisemmaksi ja valitus vaisummaksi. Äiti on jo valvonut monet päivät ja yöt, hän on ehtinyt turtua, mutta hänen silmiinsä nousevat kyynelet.
— Kuolee se, kuolee…
— Älä nyt, Kaija, eihän sitä…
Akat saavat sen päähänpiston, että viina mahdollisesti auttaa, panee veret liikkeelle.
— Onko sinulla viinaa?
— Ei.
Ihmettelyä. Millainen Kulkuri se on, jolla ei laukussaan ole viinaa.
Kaikki herrat pitävät viinaa mukanaan, jos sattuisivat vilustumaan.
Vilustunut se on tämä Kaijankin poika.
— Missä se heinäkuussa olisi vilustunut, ellei ole vesisateessa pidetty?