— No mutta kuinka sinä osaat sellaista kieltä, jota ei kukaan puhu?
— Olen joskus lukenut.
— Kirjoista?
— Niin.
— Mutta kuinka osataan kirjoihin painaa sellaista kieltä, jota ei missään puhuta?
Hartaus uhkaa ellei haihtua, niin saada jonkunlaisen sivutunnelman. Kulkuri antaa pitkiä, tyhjentäviä selityksiä, jotka näyttävät ainakin osaksi tyydyttävän. Sairaus on päättynyt kuolemaan, jännitys on lauennut, mieliala on vississä määrin vapautunut. Kuoleehan niitä, varsinkin pieniä lapsia.
— Osaisitteko te virren "Autuas, ken sydämensä"?
Osataan. Naisten äänet kaikuvat kimeinä ja epävarmoina laakeassa pirtissä.
Nyt katsoo Kulkuri kaiken olevan lopussa. Tapaus on kieltämättä ollut surullinen, mutta muuta päätöstä tuskin olisi voinut odottaakaan. Hyvä, että näinkin on päästy ohi. Ja Kulkuri sorvailee mielessään mietelmiä kuolemasta ja kaiken katoamisessa ylimalkaan, hän tuntee itsensä väsyneeksi ja rasittuneeksi ja päättää mennä levolle.
Mutta naiset hätääntyvät. Ruumis on pestävä ja sitten se on vietävä pois. Ei kuolleesta ole elävien toveriksi.