— Niin kai se on. Alkakaa pestä sitten, minä katselen.
Naiset alkavat katsella toinen toistansa, ja vähän aikaa vallitsee epävarma hiljaisuus. Lopuksi he alkavat puhua. Ei heistä ole ruumiin kanssa tekemisiin. Kernaammin he paikkaisivat rannassa olevan turvekodan, jonne ruumis voitaisiin viedä talvikeliin asti.
Kulkuri luo katseensa lapsen äitiin ja talon tyttäreen.
— Minkäpä se teille tekee, pikkuraukka, — sanoo hän.
— Niin, mutta vainaja on sentään aina vainaja, — vastaa yksi eukoista.
— Mutta kuka teille sitten pesee ruumiit?
— Me haemme jonkun lannan kylistä.
Kulkuri alkaa arvata heidän ajatustensa juoksun, mutta hän ei hermostu. Tarkoitus on, että hänen on suoritettava peseminen. Ajatusta ei uskalleta lausua julki, vai pidättäisikö sitä jonkunlainen hienotunteisuus, mutta se siinä kuitenkin on pohjalla.
— Te kai tarkoitatte, että minun olisi pestävä tämä pikku vainaja, — sanoo hän vihdoin.
Hänen ajatuksiaan ja mielialaansa koetetaan arvailla silmien katseesta. Viimein yksi rohkaisee itsensä, — onhan mies mukavan ja alhaisen näköinen.