— Jos sinä vain viitsisit, — lausuu hän epävarmasti, ja toinen lisää kerkeästi:
— Kyllä me maksamme, mitä vain tahdot.
Vastausta odotetaan jännityksellä, ja Kulkuri, josta tämä kaikki rikkoo tunnelman, alkaa tulla tyytymättömäksi.
— Hakekaa vettä ja saippua, — komentaa hän viimein, — ja te muut: menkää paikkaamaan kotaa. Ei tässä vieraitamiehiä tarvita.
Äiti on koko ajan istunut kuin kuollut. Kun hän kuulee viimeiset sanat, alkaa hän hiljaa itkeä.
— Saanko minä mennä pois? — kysyy hän itkunsa lomassa.
— Kyllä minä autan minkä voin, — ehdottaa talon tytär.
Pirttiin tulee vähitellen hiljaisuus. Tuli loimuaa takassa, talon tytär alkaa hiljaa ja epävarmasti riisua ruumista. Työ on outoa, eikä hän tahdo uskaltaa oikein suoraan katsoa ruumiiseen.
— Et suinkaan sinäkin pelkää? — kysyy Kulkuri.
— En, — vastaa puhuteltu, mutta jatkaa tovin kuluttua: