— Vaikka kaameahan se on ruumis, pienikin.
Kulkuri ei löydä aihetta vastata. Vaatekappale toisensa jälkeen irtautuu, pian on pieni, kangistuva ruumis alastomana.
Juuri silloin pistää äiti päänsä oven raosta sisään.
— Joko se on riisuttu? — tiedustelee hän.
Ja odottamatta vastausta hän ottaa kuolleen vaatteet kainaloonsa, käy vielä vuoteen ääressä ja ottaa hänen vuodevaatteensa ja rientää kuin peläten ulos.
— Mitähän se niillä? — ajattelee Kulkuri.
Alastoman ruumiin käsitteleminen vaikuttaa häneenkin vastenluontoiselta. Hän tietää, ettei mikään vaara ole uhkaamassa, mutta sittenkin hän pitelee sitä varovaisesti ja kuin itseään varoen.
Mutta ulkona kankaalla palaa räiskyvä nuotio. Ja nuotion ääressä seisoo äiti kyyneleet silmissä ja heittää vaatekappaleen toisensa jälkeen tulen omaksi. Joskus hän nähtävästi on kuullut puhuttavan "tartunnasta", nyt se on hänen mielessään kammottavana käsitteenä, ja hän koettaa varjella itseään ja muita niin hyvin kuin voi.
Ja sisällä pestään ruumista…
* * * * *