Nyt vanha, kookas herra laski pois kynänsä ja kääntyi päin Jeremias Kähköstä. Hänen suuret, lempeät silmänsä tarkastelivat häntä tutkivasti välkkyvien silmälasien takaa, ja kasvoilla kuvastui vilpitön, sydämellinen osanotto.
"Ai-ai", sanoi hän pehmeästi ja lämpimästi. "Huonosti, kovin huonostipa teidän on käynyt."
Jeremias Kähkönen liikahti tuolillaan: kentiespä asia luonnistuu. Mitä se nyt oli, kuusisataa markkaa.
"Raameissa pitää olla varovainen, ehdottomasti varovainen sekä raameissa että sirkkeleissä", jatkoi herra päätirehtööri kipakammin, "ettei satuta itseään tuolla tavoin… No mikäs tämän pikku miehen nimi on?"
Poika vie sormen suuhun, mutta isä vastaa hänen puolestaan.
"Mattihan se on."
"Vai Matti. Ja kuinka vanha hän on?"
"Kahdentoista."
"Vai kahdentoista. No, pianhan hän kykenee auttamaan isää. Onko
Kähkösellä muita lapsia?"
"Onhan niitä kuusi muuta, yksi on vanhempi, nelitoistavuotias, se on merkkaajana sahalla… Markka seitsemänkymmentäviisi päivältä…"