"Nyt!" sanoo Jouni, henkeään pidätellen.
"Nyt", toistaa Aslakka kuin kaiku.
Mutta se, mitä kumpainenkin odottaa, ei vielä tapahdu. Pororuhtinas näyttää nukkuvan, nukkumaan ovat myöskin menneet nuorimmat lattialta.
Ja taas Eerik Nikonpoika liikkuu, mutta tällä kertaa hän liikahtaa viimeisen kerran. Kasvot käyvät veripunaisiksi, silmäluomet avautuvat, ja verestävät silmät katselevat katon lakea, sitten käsi herpautuu ja vaipuu pitkin vuoteen laitaa.
"Jeesus Kristus", pusertautuu huulilta.
Sitten on kaikki hiljaa, ja hengitys lakkaa kulkemasta. Eerik
Nikonpoika, pororuhtinas on kuollut.
* * * * *
Nuorukaiset istuvat paikallaan oikeastaan käsittämättä, mitä on tapahtunut. Kuolema on käynyt, niinpä niin, käy se kerran meidän kaikkien kohdalla. Ja kuolleet osaavat kurkistella.
Mutta viimein Jouni-poika hyökkää esiin. Kädet haparoivat kuolleen kaulassa olevaa nauhaa ja nauhassa olevaa kiisunavainta. Samassa on Aslakka-vävykin pystyssä, silmät pyöreinä ja suu vaahdossa etsii hänkin pientä, rautaista avainta.
"Pois kämmenet!" ähkii Jouni-poika.