"Älä yhtään luule… laillista perintö-osuuttani", ähkii Aslakka-lanko takaisin.
Ja molempien kädet kopeloivat kuolleen kylmenevää, karvaista rintaa, kopeloivat ja etsivät, ja molempien silmät kiiluvat kateutta ja vihaa.
"Aäh, sinäkin… Rakkaudesta puhelit, rahaa aioit…"
"Älä yhtään… Laillinen perintöosuus, niin sisaresi niinkuin sinunkin…"
Kädet, kaksi paria, haparoivat kilvan pitkin kuolleen rintaa, mutta Jouni-poika saa avaimen ja pienen nuoranpätkän. Ja samassa hän on kiisun ääressä ja lennättää kannen auki. Heti on Aslakka-lanko hänen vieressään.
"Älä yhtään yritäkään…", läähättää hän. "Tasajako…"
"Tasajako! Mikä sinä oikeastaan olet: vävy, jälkeenpäin tunkeutunut…"
Jouni-poika kahmii seteleitä kiisusta, ja Aslakka-vävy lohmuaa toiselta puolen nahkakukkaronsa täyteen, tuhatmarkkasia, viisisatasia, satakruunusia.
"Näytä!" tiuskaisee Aslak.
"Mikä näyttäjä minä olen! Odota pesänkirjoitusta!"