Petkulan Sakeri katselee ympärilleen ja istuutuu sitten, turkit yllään. No niin, hän on nyt tullut sen sairasmaksun takia, kun ei Anselmia ole kuulunut.
Anselmissa värähtää oudosti, ja hän vie palvelushaluisesti tupakkakukkaronsa pöydän kulmalle. Vai sen takia on nyt täytynyt lähteä liikkeelle.
— Joo. Ne kun on meillä reklementit sellaiset.
— Vai ovat.
— Joo, ovat.
Tupaan tulee hiljaisuus. Harvoin vieraita nähneet lapset kokoontuvat äsken tulleen ympärille ja tarkastelevat häntä haalein, harmain silmin. Sellainen uljasturkkinen vieras setä.
— Niin, että sattuisiko sinulla nyt olemaan? — kysyy Petkulan Sakeri.
— Niin, olemaan… Mistäpä ne rahat olisivat tänne lentäneet? Kyllä minä olisin tuonut heti kun sain…
Petkulan Sakerin huulet puristuvat yhteen, se on sellainen kopperanpuoleinen mies.
— Kyllä sinä kans huushollaat… sanoo hän päätään pudistaen.