— Itsepähän kärsit.
Ja sitten Petkulan Sakeri lähtee. Kulkuset kilisevät taas ulkona, ja pakkanen räiskää.
* * * * *
Eikös vain pidäkin kurjuuden kasautua kurjuuden päälle. Mutta se kai on muutamanlaisten osa. Ei ole ruokaa lärviin, ja sitten luvataan viedä pöytä ikkunan edestä ja talon ainoa vuode.
Akka itkee, lapset, jotka eivät ymmärrä, mistä on kysymys, alkavat itkeä, koska äitikin itkee. Petkulan Sakeri on vienyt kodin tunnelman mennessään, eikä sitä Anselmin torpasta viedä ensimmäistä kertaa. Anselmi istua nuojuttelee paikallaan eikä hän käsitä, miksi nuo toiset itkevät.
— Herra Jeesus, mikä tässä lopuksi tulee, — voivottaa vaimo.
— Mikäpä tulee, ei sen kummempaa kuin ennenkään, — vastaa Anselmi tyynesti ja selvittelee piippuaan.
— Kun vielä aikoo tavaratkin viedä. Se vielä puuttuu.
— Osaahan noita tehdä uusia, samanveroisia.
— Kyllä sinäkin taidat osata!