Heikki painelee talvitietä kirkolle päin. Alussa on mieli apea, mutta askel askeleelta, kuta kauemmaksi kodista tullaan, se kevenee, ja kun illalla tulet alkavat näkyä kirkonkylästä, on hän kuulevinaan ensimmäisten tukkilaislaulujen soivan korvissaan.
Mutta kotiinjäänyt isä tuumiskelee itsekseen, että on sitä hulluutta monenlaista. Rantamaissa kuuluvat poikaset joskus saavan hullutuksen puoliväkisin mennä merille, täällä ne yhtä väkisin pyrkivät tukkijoelle.
Ja useimmiten ajaa routa porsaan kotiin.
Kohtaus joella.
Herran pojat sentään, kuinka kansakoulun läpikäyminenkin voi tehdä paljon asiaa! Niinkuin tämänkin Ojajärven Heikin kohdalla. Viime vuonna tavallinen jätkä, nyt kymppi, oikein sellainen konttorikymppi, joka nostaa suoraan konttorista palkkansa tai jolle se lähetetään suljetussa kirjeessä puulaakin muun postin mukana.
Kirkkoniemen rannasta on laiva lähdössä Lusman kylään, ja Heikki on menossa työmaalleen, jollekin suvannolle Javaruksen tienoilla. On saatu pieniä ohjeita konttorista ja nyt sitä ollaan menossa. Ei ole toista työnjohtajaa paikalla, mutt’eihän siellä olekaan kuin parikymmentä miestä.
Laiva on siis lähdössä ja irtaantuu vähitellen laiturista. Lauantai-illan aurinko paistelee, ja laivalla on herroja. Siinä on kirkonkylän apteekkari ja siinä on metsäherra rouvineen, siinä on kansakoulunopettaja prässätyissä housuissaan, ja siinä on pitäjän apupappi. Ja sitten siinä on liuta kauniita, nuoria naisia. Apteekkari on rakennuttanut majan Vartiosaareen, kaksi peninkulmaa kirkolta, ja sinne kai nyt ollaan menossa. Nauretaan, ilakoidaan ja joku hyräilee laulunpätkää. Sitäpaitsi laivassa on joukko tavallista kansaa, kirkolla käymässä olleita talollisia emäntineen, jotka Lusmankylästä jatkavat matkaansa veneillä.
Nyt laiva jo kyntää jokea vastavirtaan, ja ihmiset alkavat ryhmittyä. Herrat pysyvät kiinteästi yhdessä, ja talolliset pitävät pientä juttelua piippujen kärytessä. Emännät availevat nyyttejään ja alkavat syödä.
Heikillä on yllään uuden uutukainen sadetakki, jaloissaan äsken ostetut pieksut ja valkoluinen iso H-kirjain, markkinakojusta ostettu, rintapielessään. Se on korea, monikoukeroinen H ja täydentää oivallisesti kiiltävää selluloidikaulusta ja kirjavaa kravattia.
Ja onpa Ojajärven Heikki muutenkin varustettu. Hänellä on seitsemäntuhatta markkaa palkanmaksurahoja vasemmassa povitaskussaan ja vähän aloitettu pullo oikeassa. Tuli vähän ryypätyksi Siljanterin, sen ukkoherran, kanssa ennen lähtöä.