Laiva mennä juksuttelee hiljaa eteenpäin, sivuutetaan Niemenkylä, sivuutetaan viimeiset talot, ja jokiranta alkaa käydä asumattomaksi. Silloin Ojajärven Heikki muistaa, että laivan koneenkäyttäjä on tuttava, ja painuu konehuoneeseen.
"Saako tässä sinun paatissasi enää kahvia ollenkaan?" kysyy hän.
"Saa kyllä", vastaa Lomsteri, koneenkäyttäjä, "menet vain salonkiin".
"Niin, on mulla korkeimman taksan piletti."
"Niinpä tietenkin", myöntää Lomsteri asianymmärtävästi.
"Joo, vaikka muut ne parhaita paikkoja pitävät kuin omiaan. Kelpaisiko sulle konjakki?"
"Älä kysykään!"
Juttu alkaa luistaa. Lomsteri on sitä mieltä, että jos tuosta herrajoukosta ottaisi kenen tahansa ja panisi vaikkapa vain esimerkiksi käyttämään tätä konetta, niin siihen jäisi.
"Siihen jäisi", vahvistaa Heikki. "Paitsi apteekkari ehkä, sillähän on moottorivene."
"Särkenyt kai se on senkin, kalliin mööpelin, osaamattomuutensa vuoksi.
Sillä kai se muuten majallensa reisailisi eikä tällä."