Niin loppuu äkkipikaa Ojajärven Heikin konjakki, ja pullo pistetään tarvekalulaatikkoon. Olkoon nyt siellä muistona. Ja Heikki päättää mennä kahville.
"Paina nappia vain, niin kyllä tulee!" neuvoo Lomsteri. "Ja morjes nyt vain ja kiitoksia. Kylläpähän joskus kostan."
Herrassakkikin on kokoontunut salonkiin ja juo parhaillaan kahvia. Heikin keinuva saapuminen herättää hetken hiljaisuuden, mutta sitten jatkuu puhelu niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Heikkiä tämä loukkaa, hän lyö lakkinsa samettipenkkiin ja tervehtii kovalla äänellä.
"Päivää!"
Apteekkari vilkaisee häntä ohimennen, apupappi tuijottaa hiukan kauemmin, metsäherra ja opettaja kohauttavat lakkejaan ilman muuta, aivan kuin tyhjälle, joka ei heitä suuresti liikuta. Ja taas jatkuu keskustelu. Naiset kuiskailevat keskenään, ja yksi nauraa tirskahtaa.
"Siellä on kaunis ilma", sanoo Heikki, "oikein hyvä matkailma".
Vain koneen jynkytys häiritsee hiljaisuutta. Heikki on huomaavinaan, kuinka herrat vilkuilevat toisiaan salavihkaa.
"Työ-ilma on erinomainen", jatkaa hän. "Eivät pyydä miehet rokulia."
"Eikä rokuli rahaa teekään", vastaa metsäherra asiallisesti, vaikka nähtävästi vasten tahtoansa.
"Ei. Hosmestari sen hyvin tietää, joka itsekin joskus on jätkien kanssa tekemisissä. — Tuota, — enkös minä kerran Ilusjoen alajuoksulla soudattanut hosmestaria yli?"