Selitetään, että ne ovat muualla nyt, tällä kertaa. Mutta kenties huomiseksi tulevat.
"No odotetaan sitten."
Vaan miehiä ei kuulu huomenna, eikä vielä ylihuomennakaan. Lähetti alkaa epäillä ja menee työmaille kyselemään miehiltä.
"Missä ne sen ja sen nimiset miehet ovat?"
Korvantauksen kynsimistä, sitten pientä kiroilua, — selvittäkööt herrat, p—le, itse asiansa, — viimeksi leveä, ymmärtäväinen, hiukan pahansuopa nauru:
"Ei täällä meidän aikanamme ole koskaan sellaisia ollutkaan."
Selvä juttu, — kysymyksessä on vanha tuttavamme Mikko Puuperä, olematon mies. Ja asianomainen palkkalistantekijä saa lähteä kävelemään.
Niin rikeeraa Mikko Puuperä suurten jokien varsilla. Toiset käyttävät hänen apuaan viisaasti ja harkiten, ja heistä tulee vakavaraisia kansalaisia ja kunnioitettuja ihmisiä, toiset ovat tyhmiä ja varomattomia, ja heistä tulee yhteiskunnan mätämunia, varkaita ja väärintekijöitä. Sama laki täällä kuin muuallakin. Ja niinkuin muutamat karttavat pirun mainitsemista sen oikealla, laillisella nimellä, niin puhutaan Mikko Puuperästäkin kuiskailemalla, ympärilleen vilkuillen ja joskus pieni välke silmäkulmassa.
Vääryyttä, petostako? Mitä vielä! Juhlissa lauletaan hartaudella ja antaumuksella:
"Ja kuinka vilppi, viekkaus,
siell' ompi outoa."