* * * * *
Se oli muuan yksinäinen vanha ämmä, joka viimein otti hoivaansa Liinun ja hänen satamarkkasensa. Laiha se oli ja naamakin sillä oli uurteinen kuin kartta, mutta otti kuitenkin.
"Ole nyt siinä sitten", sanoo hän, "et suinkaan sinä maantiellekään voi poikia."
Ja jatkaa arvostelevaisen näköisenä:
"Olethan riskin näköinen ihminen, että sen jälkeen töihin pystyt, riskin, vaikka kai olet saanut olla vielä huonommilla eväillä kuin me muut."
Liinu oli raukeana ja loppuun asti nääntyneenä istahtanut mökin rahille. Hän ei jaksa vastata, vaikka tahtoisikin. Mutta ämmä on suulas, kun on saanut satamarkkasen, joka on hänelle hyvinkin tarpeen, ja jatkaa:
"Tämä mökki kuuluu oikeastaan tuohon Marjasen taloon, jonka näet tuosta ikkunasta. Ryssät tappoivat sen molemmat pojat sodassa…"
Liinu raottaa silmiänsä ja tuijottaa ämmään.
"No", kysyy tämä, "mikä sinuun nyt meni? Eivät kai ne ainoat olleet, jotka ryssät ja punikit tappoivat, tiedän mä. Minun poikani poika, se meni kans, se oli renkinä Marjasella. Siitä on nyt toista kuukautta."
Eukko kuivaa silmiänsä, mutta Liinun aukenevat yhä suuremmiksi ja hengitys alkaa käydä huohottavaksi.