"Ryssän se oli", sanoo Marjasen isäntä ja naurahtaa katkerasti osoittaen vikisevää lasta. "Nikolai! Arvasinhan minä sen. Ja mitä pirua me sen suhteen nyt oikein teemme."
V
Liinun nimi ja kotipaikkaoikeus saatiin muutaman viikon kuluessa selville, hän sai kaikin puolin kristillisen hautauksen ja pikku Nikolai pantiin elätteelle niin sanottuun hyvään perheeseen. Hänen hiukan hämärä syntyperänsä selvitettiin kasvatusvanhemmille asianmukaisen tunteellisesti, kehoitettiin kohtelemaan ja kasvattamaan häntä hyvin. Kirkonkirjoissa tuli hän kulkemaan Nikolai Elinanpoika Sarkkana, joka aviottomana oli syntynyt silloin ja silloin. Samanlaisia ilmoituksia tehtiin kai samaan aikaan ja myöhemmin monesta muustakin, niinkuin oli tehty aikaisemminkin.
Äidin kohtalo tuli siis pojankin kohtaloksi. Ero oli vain siinä, että Liinu-vainajalla oli ollut lailliset, kunnialliset vanhemmat, jotavastoin pikku Nikolai Sarkan äidin kunnian kanssa oli niin ja näin ja isästä ei ollut tietoa ensinkään. Se ainoastaan, että hän oli ollut ryssä. Äidin oman tunnustuksen mukaan.
Nikolai oli pitkänpuoleinen nimi, jotapaitsi sen soinnussakin oli jotakin epämiellyttävää ja epäisänmaallista, ja senvuoksi häntä jo varhain ruvettiin sanomaan Nikuksi, — niinkuin isääkin. Ja tämä Niku oli pyöreäposkinen, ruskeasilmäinen pojanvekara, jota ilokseen katseli ja joka ymmärtämisen ensimmäiseen alkuun päästyään oli valmis suomaan hymyn kenelle tahansa.
"Niin", sanoi kasvatusisä, jolla itsellään oli paria vuotta vanhempi poika, vierailleen, "tämä pikku Niku on nyt sellainen hehkuvan lemmen lapsi."
"Sellainen pikkuinen ryssä", lisäsi kasvatusäiti lempeästi.
Ja vieraat olivat asiaaharrastavan ja ymmärtäväisen näköisiä ja sanoivat, että luodaanhan sitä maailmaan kaikennäköisiä ihmisiä, mutta hyvä se sentään on, että hän pääsi teille. Paljonko te siitä oikein saatte vuodessa?
Johon kasvatusvanhemmat kainosti vastasivat, että mitäpä niistä saamisista. Tässähän on kyseessä vain puhdas ihmisrakkaus eikä mikään muu.
Ihmisrakkaus on kuitenkin useimmiten varsia venyvää laatua. Kukaan syrjäinen ei olisi voinut väittää, etteivät Nikun kasvatusvanhemmat olisi hänestä pitäneet niin hyvää huolta kuin osasivat, jopa omalla tavallaan häntä rakastaneetkin. Mutta heidän varansa olivat niukat ja perhe osoitti vahvasti kasvamisen oireita. Joskus he olisivat hänestä luopuneetkin, mutta yhdeltä puolen he olivat häneen kiintyneet, toiselta se pieni tulojen lisä, minkä he hänestä saivat, ei tuntunut niinkään vähäpätöiseltä, jotta sitä ilman muuta olisi voinut jättää jokapäiväisistä laskelmista pois.