Siihen keskustelu sillä kertaa taukosi. Ei kumpainenkaan ollut huomannut, että Nikun tummatukkainen pää tuon tuostakin oli näkynyt vuoteen reunan yli, eikä arvannut, että hänen lapsellisessa mielessään kierteli joukko kysymyksiä. Eivätkä he tienneet sitäkään, että kun he molemmat jo kauan aikaa olivat nukkuneet, Niku vielä valvoi ja teki päätöksen vielä uudemman kerran antaa suutarin Tuomasta selkään.
VI
Koulussa eivät opettajat olleet oikein selvillä siitä, minkälaisen arvostelun he Nikusta olisivat antaneet. Läksynsä hän osasi kuinka sattui, joskus oikein loistavastikin, toiste ei mitään, ja annetut muistutukset ja kehoitukset unohtuivat pian.
"Mutta lapsi on aina lapsi, ja kun tietää hänen syntyperänsäkin, niin…"
Parempaa toivottiin. Mutta merkillinen lapsi hän yhtä kaikki oli, sen he olivat valmiit tunnustamaan. Milloin hän muitten leikkiessä istua kyykötti jossakin nurkassa aivan kuin ei olisi tiennyt koko ympäröivästä elämästä mitään, milloin otti kaikkein vilkkaimmin siihen osaa.
"Jotakin slaavilaista", sanoivat tietoviisaat opettajat.
Ja lisäksi he olivat panneet hänessä merkille muutakin: sen, että hänessä aina oli jotakin varovaista ja odottavaa ja että hän aina oli kuin valmis lyömään. Tätä he eivät käsittäneet muuten kuin siten, että hänellä täytyi olla joku aavistus syntyperästään.
* * * * *
"Äiti!" kysyi Niku kerran kotona. "Kuka minun isäni on?"
"Johan äiti on sen monta kertaa sanonut, että hän on kuollut."