"Se oli niin huonossa kunnossa", jatkoi hän sitten, "että sitä on vähän vaikea sanoa. Tuohon se töksähti ovenpieltä vastaan ja tuohon lattialle teki…"
Niku on käynyt kasvoiltaan aivan valkeaksi.
"Tuohonko lattialle?" keskeytti hän.
"Siihenpä juuri. Ja minä juoksemaan naapuriin, sen arvaa. Mutta kyllä se näytti toimekas ja hommakas ihminen olleen, ja korea se oli katsella. Vaan sattuuhan sitä tapaturma kenelle tahansa. Juo nyt kahvia."
Eukko asettelee kahvivehkeitä pöydälle, josta maali aikoja sitten on kulunut pois, mutta Niku tuskin huomaa hänen sanojaan ja kehotustaan. Hän vain katselee kulunutta permantoa, eikä hän ajattele mitään, mutta hänen kurkkuunsa nousee pakahduttava tunne niinkuin lapsena, silloin kun itku oli tulemaisillaan.
"No, juo nyt, se on jo kaadettu."
Seinäkello nakuttaa aurinkoisessa tuvassa ja kahvi höyryää pöydällä. Niku siinä vain tuijottaa eteensä ja yrittää päästä ajatuksen päästä kiinni. Viimein hän ojentautuu, heittää rahan pöydälle, ottaa lakkinsa ja nousee lähteäkseen.
"Etkö sinä yöksi jäänytkään?" kysäisee eukko ihmeissään.
"Ajattelin, että jos tässä sittenkin jatkaisi matkaansa. Hyvästi vaan ja paljon kiitoksia."
* * * * *