"Ei", pyytää tyttö kiihkeästi, "sinä et saa lähteä täältä pois, sinä et saa lähteä minnekään."
"Ellei minua suorastaan ajeta", vastaa Niku synkästi, "niin sinä tiedät, että minä olen täällä vaikka tuomiopäivään asti."
Oliko tämä ihminen, tämä tässä hänen vieressään, todellakin sitten häntä varten. Vai oliko se vain nainen ylimalkaan. He ovat rakastaneet toisiaan, ovat toisiansa lähekkäin, ovat olleet kuin mies ja vaimo.
Hengitys sekaantuu hengitykseen, huulet tarttuvat huuliin, ja he puristautuvat yhä tiiviimmin toistensa syliin. Mutta lemmen korkeimpaan kohtaan sekaantuu Sarkan Nikolailla nyt kalvavana välttämättömäksi tehty kysymys:
"Piru tietää, mikä tästä lopuksi tulee."
Ja kuitenkin hän, niinkuin toinenkin, rakastaa koko sielullaan ja olemuksellaan, ja molemmilla huutaa sisin vaisto samaa säveltä:
"Meitä ei mikään eroita."
Mutta aurinko taitaa jo olla korkealla, sillä viereisessä talossa kiekui taas kukko. Toimekas päivä on alkamassa.
Ja niinä toimekkaina päivinä kulkivat he sanaa vaihtamatta, niin, uskaltamatta katsoa edes toisiansa kunnollisesti silmiin.