"Ei ei", sanoo hän. "Minä en voi. Vaikka kuinka tahtoisin, niin minä en voi."
Sarkan Nikolai on aivan neuvoton.
"Rakastatko sinä minua sitten ollenkaan?" kysyy hän. Kysymys on hänestä aivan aiheeton samoin kuin vastauskin, jonka tietää tulevansa saamaan. Mutta hänen oli kuitenkin pakko tehdä se.
"Kyllä sinun pitäisi se tietää. On meillä siitä riittävästi kokemuksia, kummallakin."
"Mutta mitä pirua meidän sitten on tehtävä?"
Helmi on taas aivan tyyni, kun hän vastaa:
"Emme voi muuta kuin odottaa. Odottaa, mitä tuleman pitää."
* * * * *
Sellainen on se keskustelu, joka tapahtuu muutamana mustana alkusyksyn yönä Saaren vanhan riihen kynnyksellä. Ei se juttuaminen paljon antanut toiselle, ellei toisellekaan. Kesäinen rakkaus oli saanut syksyisen sinetin, siinä koko historia.
Sarkan Nikolai saattelee ääneti Helmin tämän lutin ovelle.