"Et sinä käy sisällä enää?"
"En minä tällä kertaa. Ja huomenna on sitäpaitsi hikinen päivä. Minä vähän mietiskelen itsekseni asioita."
"Kuule", huohottaa Helmi säikähtyneenä, "sinä et vain saa lähteä minnekään. Kuinka minun sitten käy?"
"Kuinka sinä sellaista voit ajatellakaan", naurahtaa Niku. "Hyvää yötä vaan!"
"Hyvää yötä."
Siihen se jäi. Ristiriitaisin miettein vaeltelee Sarkan Nikolai pimeää päärakennusta kohden. Vaikka hän miten koettaa sommitella yhteen tapauksia, sattumia ja puheita, niin selvyyteen hän ei pääse. Tehdä ja ei tehdä, olla ja ei olla. Mikä tästä lopuksi tulee. Silmänräpäyksen ajaksi häneen jo menee ajatus, että olisi paras koota hynttyynsä ja painua maantielle. Kirjoittaisi sitten Helmille, että tule jälessä. Mutta lopuksikin ajatus tuntuu hänestä mielettömältä. Hän rakastaa Helmiä ja seisoa tässä täytyy vieressä, vaikka puukkoja sataisi.
Väet ovat jo palaamassa iltamista ja pihalla tulee Hilja häntä vastaan.
"Mitä sinä täällä kuljet ja kärkyt?" kysyy tyttö veikeästi ja pysähtyy.
"Kävin antamassa varsalle juomista", vastaa Niku jurosti. "Entä minne sinä saattajasi jätit?"
"Tällä kertaa oli tytöllä huono onni. Oli parempia viejiä."