Sarkan Nikolai terästää katseensa ja muistelee.
"Peijakas! Et kai sinä vain liene Tuomas."
"Se sama justiin. Kelpaisiko sinulle ryyppy?"
Niku miettii. Hän ei ole sitä juuri tapanaan pitänyt, muttei tahtoisi myöskään loukata lapsuudentoveria, — jota on jo aikaisemmin loukannut.
"Kiitoksia vaan", sanoo hän, "mutta se on sillä tavalla, että kun juuri parhaillaan olen työn haussa, niin se ei oikein passaisi…"
"Ehdit sinä työtä saada huomennakin."
"Lujassa se vaan näkyy olevan."
"No, ota naukku murheeseen."
Ei viitsi jyrkästi kieltäytyäkään. Sarkan Nikolai kulauttaa itseensä, hänet valtaa omituinen, raukaiseva lämpö, ja Helmi ja kulunut kesä tulevat heti hänen mieleensä. Eilen hän viimeksi sai Helmiltä kirjeen, ja työtä tässä on saatava, vaikka henkselit ratkeaisivat.
"Jaa, että työttäkö sinä vain…?" kysyy Tuomas jotakin kysyäkseen.