"Kyllä minulla on", vastasi Niku vilpittömästi.
"No niin, mutta onko teillä taipumuksia myöskin?"
Niku miettii aikansa.
"Eiköhän halu", sanoo hän viimein, "ole melkein samaa kuin taipumus."
Insinööri hymähtää ja pyörittelee sormiensa välissä olevaa harppia.
"Niinhän ne väittävät", myöntää hän sitten. "Mutta ammattitaitoistakin väkeä on viljalti saatavissa. Kuinka on, oletteko naimisissa?"
"En", vastaa Niku punastuen, "mutta aion kyllä lähiaikoina mennä."
"Se muuttaa hiukan asiaa. Me tarvitsemme vakavaa, pysyvää väkeä, ja minä tahdon antaa teidän koettaa."
Sillä se oli päätetty. Ja sinä iltana istuu Sarkan Nikolai taaskin sivu puolen yön pöydän ääressä ja panee kokoon kirjettä Saaren Helmille. Hän huomaa vähitellen tässä kirjeen kirjoittamisen taidossakin edistyvänsä, sillä kun hän aamulla lukee kirjoittamansa, ei hän käsitä, miten hän on saanut siihen mahtumaan niin paljon arkisia asioita ja hellyyttä. Mutta se tunne hänellä on, että Helmi tulee iloiseksi, kun hän sen kirjeen saa käsiinsä.
Sarkan Nikolai on nöyrä ja vaatimaton mies. Jotkut ovat kyllä panneet merkille, ettei häntä ole hyvä mennä loukkaamaan ja että hän voi saada äkkinäisyyden puuskia, jotka tosin menevät yhtä pian kuin tulevatkin, mutta muuten hän on niitä kaikkein hiljaisimpia. Ikävimmistä ja raskaimmista töistä hän ei kieltäydy, menee nurisematta ylitöihin, jopa niihin tuppautuukin, jos vain saa siihen tilaisuutta.