"Saatana, Tuomas, jos henkesi on sinulle kallis, niin…"
Sarkan Nikolai kavahti seisomaan, puukko välähti hänen kädessään ja suutarin Tuomas peräytyi huulet vavisten ja kalpeana. Minuutin näytti siltä kuin miesmurha olisi tulossa. Mutta sitten Niku pisti puukkonsa tuppeen ja istuutui raskaasti huoahtaen. Hän näytti aivan selvinneeltä.
"Älä kiusaa minua, vaan ole hyvä kaveri ja juo!" sanoi hän rauhallisesti. "Ja anna äitivainajan maata rauhassa kankaassaan. Se kuuluu lopultakin olleen hyvä ihminen."
"Minulla tahtoo tuo suuvärkki olla niin kärkäs laulamaan", virkkoi Tuomas anteeksipyytäen, "tiedäthän sen jo vanhastaan. Mutta ryypätään pois vaan."
Huoneeseen tuli raskas, painostava hiljaisuus Vain lasit kilahtivat tuon tuostakin ja savupilvet kävivät paksummiksi. Sarkan Niku humaltui, mutta hän ajatteli samalla kertaa äitiään ja Saaren Helmiä ja tuli siihen johtopäätökseen, että jos äitivainaja syntinsä takia oli tuomittu helvettiin, niin kyllä hän kernaasti tällä kertaa olisi samassa paikassa.
"Kohtalo kiertyy, kiertyy kuin kiertyykin, perkele vie", sanoi hän enemmän itselleen kuin toiselle "Ryssä ei koettanutkaan korjata erehdystään ja pääsi sen enemmittä, minä tein, minkä ihminen voi ja saan silti kärsiä. Minä en tiedä, rakastiko ryssä, mutta minä rakastin. Ja äiti sai kärsiä ja kuolla sen takia, että oli piika ja vähän huorahtanut, mutta Helmi kulkee pää pystyssä siksi, että se on talon tyttö ja vihittiin kuukausi sitten. Mutta se onkin minun Helmini. — Sanotko sinä vielä, piru, ettei kohtalo kierry? Hä?"
Toinen kuuntelee ihmetellen ja silmät harallaan.
"Mitä sinä oikein itsekseni turiset?" kysyy hän. Nikolai havahtuu.
"Sitäkö se sinuun kuuluu!" tiuskasee hän. "Juo. Niin, minä aioin kysyä sinulta, että kun tyttö sinut jättää, mitä sinä silloin teet?"
"Minä ajattelen, etteipä tuo ainoa ole maailmassa, ja haen toisen."