"Niin!" huudahti Niku jyrkästi. "Tai ellet halua mennä kadulle, niin saat sinä tuoda tännekin. Me tulemme elämään kuin prinssit."
Vaan nyt tyttö parahti itkemään ja kätki kasvonsa käsiinsä.
"Voi, Nikolai rakas", hoki hän, "älä puhu niin, älä toki puhu niin."
Sarkan Nikolai puri huultansa.
"Minä olen huorilapsi ja rakkaudessa petetty ja puhun kuin huorilapsi ja ryssän sikiö. Tiedätkö sinä, Elli, että minä olen ryssän sikiö, jossakin kadun solassa tai huusin takana tehty?"
"Ei, en minä tiedä. Mutten minä sinua petä. Vaikka muut pettäisivätkin, niin en minä ainakaan."
"Niin, sinä et ole talontyttö, ja minun on sinut joka tapauksessa elätettävä. Hm… joo… niin se puhui Saaren Helmikin. Ja minä uskoin."
"Älä hyvä ihminen aina puhu siitä."
Tyttö on jo rauhoittunut, mutta hän itkeä tihuuttelee edelleenkin. Niku katselee häntä aikansa ja äkkiä hänet valtaa hellyyden puuska. Hän hyppää vuoteeltaan, sulkee tytön syliinsä ja suutelee hänen värisevää suutansa ja kyyneleisiä silmiä.
"Älä itke, Elli", sanoo hän tyynnytellen ja sylkyttelee tyttöä sylissään kuin pientä lasta. "En minä ollenkaan tarkoittanut sitä, mitä sanoin. Ilman vaan, katkeruudessani ja häijyydessäni. — Haepas nyt esille minun pyhäpukuni ja puhtaat alusvaatteet. On kai minulla puhtaita alusvaatteita?"