— Mistäpä meikäläiselle sellaisia henkiä, keskeyttää Niila välinpitämättömästi, vaikka salaisesti hiukan peljäten. — Nöyrällä mielellä on tehty, mitä on tehty…
Sara-Niilan pelkoon liittyy jotakin taikauskoista. Hänellä ammuu oma lehmä Erikin navetassa, hänellä on viisitoista poroa ja nelisensataa markkaa säästössä. Kyllä niillä jo jonkunverran saa aikaan. Mutta onhan sitä yhtä ja toista pientä keräytynyt omalletunnolle, josta sietäisi tili ja tunnustus tehdä nöyryydessä ja katumuksessa. On joskus tullut kaikessa hiljaisuudessa merkityksi toisen poro, — mutta niinhän tekee moni muukin, melkein kaikki, kun vaan silmä välttyy, — on joskus ryypätty viinaa ja yllytty joikaamaan ja kerran hän poroeroituksella päissään ollessaan oli sytyttänyt paperossinsa kymmenen kruunun setelillä. Silloin ei varmasti ylpeyden henki ollut kovinkaan kaukana. Nämä olivat kyllä kaikki niitä vähäpätöisimpiä syntejä, mutta kun ne kaikki kokosi yhteen, saattoivat ne hyvinkin aiheuttaa sen, ettei Ibmel katsonut Niilaa kelvolliseksi saamaan uutistaloa.
Ja vähitellen Niilaa alkaa totisesti peloittaa, häntä kalvaa suuri, jäytävä levottomuus ja pelko, levottomuus, joka panee sydämen kiivaasti tykkimään ja joka on yhtä tuskastuttava ruumiillisesti kuin henkisestikin. Rukouksestahan tässä lähtisi apua, mutta ei Niila voi nyt rukoilla. Arvaahan Ibmel heti, että uutistalosta ja maallisesta hyvyydestä tässä on kysymys. Olisi jo kauan aikaa sitten saanut mietiskellä niitä asioita ja tehdä välit selviksi.
Sitten se talo putoaisi kuin hyllyltä.
* * * * *
Niila painaa neljäntuulen lakin lujemmin päähänsä ja menee ulos, vaikkei hänellä ole siellä mitään tekemistä.
Rakennusmestari Kylmänen tulla jonksuttelee juuri portailla jängän yli, laukku heilahtelee hänen selässään ja hän on huomattavasti juovuksissa. Kun hän saapuu lähemmäksi, kuulee Niila, että laukussa pulpahtelee jotakin, ja heti alkaa häntä riivata himon piru, mutta hän päättää sankarillisesti taistella sitä vastaan ja voittaa.
— Päivää, tervehtii Kylmänen jo matkan päästä. Terveisiä Inarista.
— Päivää, vastaa Sara-Niila kuivasti.
— Joko syyni on käynyt? kysyy Kylmänen sitten.