— Mitä siitä, vastaa Heikki. Kyllä minä jaksan. Ja minä vien halvalla.
Kahdeksan markkaa Pumpasenkylään. Muut ottavat kaksikymmentä.
Heikin on enää vaikea soutaa, hän läähättää ja sormiin tahtoo tulla suonenveto, mutta hän peittää väsymyksensä ja kiskoo venettä vastavirtaan kuin olisi henki kysymyksessä, ajatellen neljää kiiltävää kaksimarkkasta, jotka hän pian on kuljettava kätköihinsä.
* * * * *
Tunturi-Heikin pääasiallisin suojapaikka on Mellan talon pirtinloukko ja merkillistä on, että Mellan Euke-emäntä, Mutkan ison rikkaan nuorin tytär, joka kasteessa almanakan mukaan sai nimen Eugenia, häntä kärsii. Niillä kuuluu, Eukella ja Heikillä, nuoruutensa päivinä olleen jotakin härkkimen kauppaa, mutta kai se jo vähitellen, kolmenkymmenen vuoden kuluessa, oli unohtunut, jos se jotakin tavallista kummempaa oli ollutkaan. Tosin Euken mies, Mellan Sakeri, joskus päissään ollessaan käski Heikin mennä helvettiin, vieläpä auttoi hänet pihallekin, ja Heikki tottelikin äänettömästi, mutta vain siksi kerraksi. Hän palasi pian takaisin, ja Mellan pirtti oli ainoa paikka, missä hänessä voitiin saada esille se määrä ihmistä, joka hänessä vielä oli jälellä.
Niin ei ollut aina ollut. Oli ollut aika, jolloin ihminen Tunturi-Heikistä saatiin liiankin helposti esille ja se oli silloin, kun hän kirkkaina kesäöinä kuljeskeli viiden neljänneksen matkan sinne, missä tiesi Euken olevan. Siinä ei vaikuttanut matkan pituus, ei yli kiivettävä tunturi eikä kahlattava suo, jonka jokainen mätäs saattoi pettää. Hän kulki vaan, koska oli kulkeakseen, kunnes Mutkan iso rikas itse muutamana yönä raoitti aitan oven ja sanoi: "Suorihan tiehesi täältä. Liian hoikkasäärinen ja köyhä sinä olet näillä main kärkkymään."
Se oli ollut murheellinen yö. Euke oli itkenyt, ja Heikki oli kiroillut ja luvannut näyttää. Niinhän ne kaikki lupaavat ja siksi oli Mutkan rikasta sydämensä pohjasta naurattanut ja suututtanut. Eihän hänellä, suurin piirtein, ollut Heikkiä vastaan muuta kuin se, että Heikki oli auttamattomasti liian köyhä. Mutkan poromäärä nousi tuhanteen, lehmiäkin oli toistakymmentä ja hevosia kolme, mutta Tunturi-Heikillä oli rievut päällään, silinterikello ja isänsä mökki, jossa asui ja teki töitä vieraalle. Eihän sellainen käynyt, sen saattoi syrjäinenkin ymmärtää.
Heikki oli siis luvannut "näyttää". Aluksi hän teki työtä järjestelmällisesti, kielsi itseltään minkä voi ja kokosi kolikoita. Mutta sitten annettiin Euke Mellan Sakerille ja silloin Heikin rahankokoamishalu yltyi suoranaiseksi raivoksi. Syrjäiset eivät jaksaneet hänen vimmaksi kehittynyttä ahneuttaan ymmärtää ja totta lienee ollut, mitä herrat arvelivat, nimittäin se, että joku Heikin hermoista oli liian heikko.
— Jos on totta, että Mutkan Euke on rahalla ostettavissa, kerrotaan
Heikin alussa sanoneen, niin kyllä se tänne tulee.
Silloin seudun asukkaat sanoivat, että "nyt se alkaa tiirata", mutta mitä Euke itse ajatteli, siitä ei kukaan voinut mitään varmaa sanoa. Hänen avioliittonsa oli samanlainen kuin tuhansien muiden, ei hituistakaan onnellisempi, ellei onnettomampikaan. Tehdä tuhuutti lapsen vuodessa kymmenen ensimmäisen vuoden aikana, siinä kaikki. Kiveliössä on kyllä aikaa sellaiseen, kun vaan saa lapsensa elämään. Eukelta kuolivat kuitenkin kaikki muut paitsi kaksi.
Mutta Tunturi-Heikki kuljeskeli, kuten sanottu, pitkin maita ja kokosi. Milloin esiintyi hän kaupustelijana, milloin työmiehenä ja kun ei töitä ollut tarjona, käveleskeli hän pitkin vaaroja ja katseli kätköjään. Oikeastaan Euke ei enää sisältynyt hänen turtuneeseen tajuntaansa, hän oli onnellinen siitäkin, kun tiesi omistavansa niin paljon rahoja ja että joskus sai poiketa Mellaan, Euken läheisyyteen.