Euke-emäntä, joka pannuineen oli häärinyt piisin ääressä, hätkähti ja astui askeleen lähemmäksi.
— Hyvä olikin, sanoi hän melkein hellästi, että pääsi näkemästä huutokauppaa. Sitä kohtaan kun aikoinaan oli niin matala aita.
Hetkisen vallitsi pirtissä suuri hiljaisuus. Aamuvirkut kärpäset lentelivät edestakaisin rauhallisesti tunnelmaa lisäten. Aurinko siirtyi korkeammalle ja valaisi Heikin kalvenneita kasvoja. Euke-emäntä oli kovin kiintynyt työhönsä, joka kai oli hänen viimeisiään tässä talossa, hänen kasvonsa punoittivat, mutta sehän saattoi johtua kuumuudesta, ja hänen silmistään valui vettä. Purnu puolestaan oli noussut penkille istumaan ja puuhasi kiinteästi laukkunsa luona.
— Kävimme sen kätköillä, saneli hän viimein harvakseen, ja se sanoi, että kaikki kuuluu sinulle. Näkyy olevan kolmattakymmentä tuhatta markkaa ja kruunua. Mutta räknää itse tarkemmin.
Nyt ei Euke-emäntä enää häärinyt lieden luona, vaan purskahti rehelliseen itkuun.
Samassa tuli aamuvarhainen nimismieskin kamarista tiedustellen, etteikö talossa kahvia annetakaan. Huutokaupan kun piti alkaa kello kymmeneltä.
EERIK LENSMANIN KÄÄNTYMYS
Tuntui niinkuin tunturi olisi katsonut häntä uhkaavasti ja kuusien raosta jängän takaa pilkistellyt esiin huono omatunto. Sitten tuntui siltä kuin olisi hiiviskelty ja kuiskailtu hänen ympärillään, mutta sehän saattoi olla vain iltatuuli, joka huokaili autiotuvan seinän vierellä olevan koivun latvassa.
Eerik Lensman murahti jotain itsekseen ja meni purosta hakemaan vettä. Jänkä, jonka rannassa autiotupa seisoi, oli autio ja tyhjä, sääsket vain pörräsivät kintereillä ja ilta-aurinko paistoi kirkkaasti. Elokuu oli kulumassa.
— Joo, syksykinhän se on käsissä, syksy…