Eerik Lensman oli asiallinen ja ajatteli muita asioita. Hän ei suotta ollut lautamies ja puolentoistatuhannen poron omistaja. Häntä ei lantalainen suotta sanonut isännäksi, eikä hän suotta kulkenut verkamudissa ja hopeasoljissa. Kahdeksan lehmääkin hänellä oli.
Hän ajatteli siis muita asioita.
— Elävää sanaahan se puhuu, Nikon Piera… Sydämelle käypää ja herättävää…
Kas, kas! Tukkiipa vain nokkansa se Nikon Pieran saarna! Eerik Lensman kääsi taas ajatuksensa. Hän oli viisas ja kehittynyt mies.
— Jos se tie tulee kulkemaan meidän kautta, ajatteli hän, ja miks'ei tulisi, niin meille tulee kievari. Siitä on ollut jo nimismiehen kanssa puhetta. Matkustaja pyytää hevosta… no, saahan sen… Matkustaja maksaa… niin kylläkin, maksaa…
Eerik Lensman huomasi kuitenkin, että hänen ajatuksensa olivat ääneenpuhumista. Suu kävi ja itsekseen hän lausui sanoja, puhui kievareista ja muista, mutta ajatukset olivat muualla.
Eerik Lensman tuli Laanilasta, jossa oli ollut Nikon Pieran seuroissa ja vähin puuhannut muitakin asioita. Jo matkalla oli hän ruvennut ajattelemaan saarnaa. Kuinka se nyt sillä tavalla ne sanansa… Se oli ollut siitä Jumalan nimen turhaan lausumisesta.
Olihan sitä sattunut yhtä ja toista, jota olisi saanut katua. Oli tullut vahingossa merkityksi toisen poro, oli ryypätty viinaa kun oli kohdalle sattunut ja tiesi, ettei kukaan ollut näkemässä, oli kerran Vesisaaressa käydessä eksynyt rikkomaan sen kuudennen käskynkin, mutta juovuksissa oli silloin ollut. Niin, ja sitten hän oli luvannut kirkolla käydessään puhua lääkärille Inger-Marian pojasta, joka oli sairaana, niin ettei ruoka pysynyt sisällä. Ei ollut tullut käydyksi. Oli vain Inger-Marialle sanonut lääkärin sanoneen, ettei se niin vaarallista ole, sellaista sattuu lapsille usein. Kahden päivän kuluttua oli Inger-Marian lapsi kuollut. — "Katsoppas nyt", oli Inger-Maria sanonut, "kuolemaksipa oli".
Mutta olihan hän koettanut kilvoitella, käynyt seuroissa ja kirkossa ja kääntynyt Jumalan puoleen palavilla rukouksilla. Minkäpäs sitä, — joskus voittaa perkele, mutta hän oli katunut. Hän oli kristitty, hänen luokseen poikkesivat saarnamiehet, puhuivat uskosta ja lunastuksesta, ja hän tunsi pistoksen sydämessään ja huokaili.
— Kristitty, kristitty mies on Eerik Lensman, oli Sovajärven saarnamies kylillä sanonut.