— Vai oli? vilkastui Eera. Ei minun tahollani ollut sattunut.
Toveri joi kahvinsa suurella mielihartaudella, avasi sitten laukkunsa ja alkoi järsiä kuivattua poronlihaa.
— Vai oli särjetty? tiedusteli Eera uudelleen hetken kuluttua. Kukahan lienee ollut meiningeissä?
Toinen vartija lopetteli ateriaansa ja paneutui pitkäkseen sytytettyään ensin piippunsa.
— Kolttapa tietenkin, vastasi hän sitten välinpitämättömästi.
— Mitäpä koltta näin aikaisin…? Melkein kesä vielä.
— Kyllä ne pojat Saisi ottaa hengiltä koko heimokunnan, että kerrankin pääsisi rauhaan. Niillä on varkaan luonto veressä…
— Taitaa olla. Ja monihan niistä on löytänyt viimeisen levon täällä selkosessa, niin että melkein on sääli tullut. Vaan eivätpä ota ojentuakseen, eivät.
— Mutta oletko varma, että koltta on jo ollut liikkeessä?
Toveri vaikeni ja kaivoi laukustaan esille patalakin.