Roikka lienee ollut kirkolla parisen päivää kun Iivari Aatsinki lähti muutamana vapaana ehtoopäivänä hakemaan käsiinsä Joki-Pekan Lauria ostaakseen häneltä sitä viinaa, josta niin monasti oli ollut kysymys. Nyt on lauantai-ilta ja Iivari ajattelee, että ensi viikolla hänestä tulee kymmenniekka. Tai ellei ensi viikolla niin seuraavalla. Alkaa juosta vakinainen palkka ja muutenkin tulee vähän niinkuin parempain ihmisten kirjoihin. Työnjohtaja Iivari Aatsinki. Siitä äiti pitää. Ja tänä iltana jokitörmällä ryypätään, hihkaistaan, ja miehet tanssivat toistensa kanssa. Hän, Iivari Aatsinki, maksaa.
Lauantai-illan ilmassa on jotakin hiukan kiimaista. Jotkut kulkevat jo pyhätamineissaan, hanurinsoittoa kuuluu yhtäältä ja toisaalta. Metsissä suksutellaan ja naureskellaan.
Lauantai-illan odottava tunnelma tarttuu hiukan myöskin Iivari
Aatsinkiin, kun hän siinä vaeltaa jokitörmän polkua eteenpäin.
"Juhannuksen aikana on kesä kauneimmillaan. Kuudentoista vanhana on tyttö kukkeimmillaan…"
Pyrkii hyräilyttämään eikä hän siinä huomaakaan, ennenkuin on töksähtää pahki puutarha-aitaan. Puutarha-aidan takana puitten raosta vilkahtelee ylimetsänhoitajan valkoinen talo, ja puiston tuoksut sekaantuvat törmän koivujen ja kuusien tuoksuun. Iivari Aatsinki ällistyy tätä äkkinäistä pysähtymistään, polku tekee tässä jyrkän mutkan, ja hänenhän piti mennä hakemaan käsiinsä Joki-Pekan Lauri ostaakseen häneltä pari litraa viinaa. Miehet odottavat.
Puutarhassa on naurua ja puhetta, naisia ja miehiä, kauniita heleitä ääniä. Valkeita pukuja vilkkunee puiden lomitse. Heillä on välillään verkko ja sen yli he lyövät palloa. Iivari Aatsinki ei ole ennen nähnyt tällaista pallonlyöntiä ja hän pysähtyy katselemaan. Saahan tuota ohimennen vilkaista. Silmät ovat omat ja maa, jolla seisoo, on kruunun.
— Ei, nyt me lopetamme, kuuluu puutarhasta ja joukko alkaa aukealta hajautua pihalle päin.
Mutta yksi ei malta niin vaan lopettaa. Se on soreavartaloinen tyttö, jolla on suuret, järvensiniset silmät ja vaalea, kihertävä tukka. Hän nostattaa vielä palloa, lyö sitä mailalla, ja suuressa, komeassa kaaressa lentää pallo yli puutarha-aidan, yli Iivari Aatsingin pään ja vierii jokitörmää alas.
— Ota kiinni, ota kiinni!
Tyttö alkaa posket hehkuen juosta kohti aitaa ja Iivari Aatsinkia, ja Iivari kiiruhtaa jokitörmää alas rantaan. Hänen jalkansa liukahtaa ja hän kompastuu, mutta hänen täytyy saada pallo kiinni, ennenkuin se ennättää vieriä veteen. Mutta vedessähän se jo on, kaunis, valkoinen, kankaalla päällystetty tennispallo, eikä Iivari mitenkään voi heittää sitä tytölle takaisin. Voi pian tahria itsensä.