— Suuriko se tarve olisi? kysyy hän.
Isännällä ei ollut mitenkään käytäntöä kaikille rahoilleen, mutta häneen meni jonkunlainen epävarmuuden tunne, annettuaan pois suurempia summia. Rahat olivat, näkymättöminäkin, hyvät olemassa.
— Se olisi vain tuhatkahdeksansataa markkaa, vastaa toinen ja sytyttää hiukan hermostuneena piippunsa.
Isännän mielenkiinto kohdistuu kahteen koiranpenikkaan, jotka ovat ruvenneet kisailemaan pihamaalla. Hän katsoo niitä herkeämättömästi ja suu vetäytyy vihellysasentoon.
— Kyllä se niin on, sanoo hän viimein, ettei minulla nyt ole rahoja käsillä. Menojakin on viime aikoina ollut niin paljon.
Nyt hän tunsi hiukan valehtelevansa, sillä hänen menonsa eivät missään tapauksessa riittäneet tuloille. Senvuoksi hän kiiruhti jatkamaan, ennenkuin toinen ennätti mitään vastata.
— Entisiäkin saamisia minulla tahtoo sinulta olla jo vähän liiaksikin…
— En minä muuten, mutta kun sattui se sairaus, ehätti toinen. Syksyllä minä saan vähän rahoja metsästä ja sitten minä olen päättänyt ottaa lainan. Takaajatkin jo ovat.
— Niin kylläkin, mutta ei se sittenkään oikein tällä kertaa käy. Ketä ne takaajat olisivat?
— Tuomas Poikonen ja nuorempi Tiesmäki.