Silloin Sanni tulee ulos ja ohjaa kulkunsa maantielle. Hänellä on valkoinen ilmava puku ja silkkiharso pään ympärille kääritty. Kenties hän on hiukan kalvakka, mutta kaunis hän on, kaunis ainakin tässä puvussa ja valaistuksessa. Äidilleen on hän sanonut menevänsä käymään Peltoniemessä ja aivan varmaan hän sinne olisi mennytkin, ellei nyt tulisi eräs äkkinäinen muutos suunnitelmaan.
Sanni kävelee hiljalleen kujaa pitkin maantielle päin. Hän on lujasti päättänyt mennä Peltoniemeen kuulemaan, tietäisivätkö he mitään uutta. Mutta silloin tulee luutnantti Popoff ja särkee hänen suunnitelmansa. Hän on nähnyt Sannin menevän yksin maantielle ja tämä on hänelle sellainen tilaisuus, josta jokaisen todellisen kavaljeerin on otettava vaari. Hän jättää siis hevosen harjaamisen sotamiehen valistuneeseen harkintaan ja rientää navettapihan kautta karjakujalle tullakseen Sannia vastaan maantiellä. Jokainen kehittynyt kavaljeeri valitsisi tällaisen mutkan.
Luutnantti Popoff onnistuu suunnitelmassaan ja tulee Sannia vastaan.
— Hjuva ilta, tervehtii hän aurinkoisesti. Sanni-neiti gjavele?
Tämän kuullessaan Sannin suunnitelma ikäänkuin vaistomaisesti muuttuu.
— Minä menen Hyypän haudalle, sanoo hän.
— A, Hyypän hauta, mikä se olemas?
— Se on kaukana täältä, järvi keskellä vuorta, jossa on toistakymmentä syltä korkeat seinät… Meillä on siellä torppa ja lato.
— Ja siellä hjuvin, hjuvin kaunista?
— Kyllä siellä on kovin kaunista.