Kallen Tiila ei ollut koskaan nähnyt Muilun isäntää noin kauhuissaan ja hän lysähti istumaan lattialle.
— En minä, Herra Jeesus, huusi hän, kun isäntä kerran… En minä, vannon minä sen, älkää vain minulle… köyhälle ihmiselle… Vannon minä…
— En minä sinulle mitään, sanoo muilulainen tyynesti.
* * * * *
Luutnantti Popoffia etsittiin, mutta kun häntä ei löydetty, niin hän tietysti oli karannut niinkuin moni muukin.
— Et suinkaan sinä sitä ole nähnyt? kysyi muilulainen tyttäreltään.
— Leuhotti se eilen minun niinkuin muittenkin jälessä jonkun matkaa.
Sanni on kalpea ja vavahtelee eikä katso isäänsä silmiin, mutta huulet ovat tiukasti yhteenpuristetut.
— Ethän valehtele omalle isällesi?
— En… n…