"Ei, ei ainakaan tähän tapaukseen", vastaa tohtori verkalleen ja sytyttää sikarin. "Joku olisi kenties voinut saada halvauksen tai muita seurauksia, mutta vaimonne näkyy olevan tavallista voimakkaampi."
Heikki naurahtaa katkerasti.
"Niin kai."
"Mutta mielentilaan", jatkaa tohtori välinpitämättömästi, "tämä tietysti vaikuttaa, niin, voin kai sanoa: lähtemättömästi."
Suontaan Heikki ei vastaa mitään, mutta hän ajattelee: "Se vielä puuttuisi, ettei vaikuttaisi." Äkkiä herra tohtori kohottaa katseensa: "Kuinka on", kysyy hän, "rakastitteko te vaimoanne?"
Nyt Heikinkin katse ikäänkuin kirkastuu ja eräs ajatus välähtää hänen mielessään. Hän muistaa taas kirjelipun, vaimonsa kirjoittaman, joka oli kiinnitetty ruumiin rintaan.
"Luuleeko tohtori, ettei se ole ollut niin vaarallista… se hänen ja sen vainajan välillä?" kysyy hän.
Herra tohtori ei emmi vastatessaan.
"Tahdon sanoa teille, että se suhde on mennyt niin pitkälle kuin sellainen ylipäänsä voi mennä. Lapsi, joka teillä on kotonanne, ei ole teidän."
Suontaan Heikki on jo tähän ajatukseen tottunut, mutta hän ei tahdo sitä uskoa. Hänet oli kaksinkertaisesti petetty ja lisäksi hän oli vedetty vastaamaan toisen synneistä. Hän oli ollut yksinkertainen ja tyhmä. Nyt puoli pitäjää häntä sääli ja toinen puoli hänelle naureskeli. Silmät ovat pullistua ulos kuopistaan ja kädet puristuvat nyrkkiin, kun hän tätä ajattelee.