Kuuntelijat vaikenevat hetkisen, uutinen kieltämättä hiukan hämmästyttää. Mutta viimein jännitys laukeaa ja joku remahtaa jo nauramaankin.
"Katsellut! Eikö tässä itsekukin ole osaltaan katsellut Helmiä eikäpä vaan ole tarvinnut lähteä kävelemään."
"Joo, mutta sitä on ero asiassa", inttää emäntäpiika.
"Eropa tietenkin. Meinaan, että Helmi kyllä tuntee arvonsa liiankin hyvin."
Nyt emäntäpiika jo suuttuu.
"Tuntee minkä tuntee", tiuskahtaa hän. "Mutta ihminen se on hänkin ja luonto se on hänelläkin. Eikö joku jo sanonut, että Niku oli näkemys, hä! Hiljako se oli tai kuka? Sellaiset juuri kuin Helmi, ne ne osaavat pelata, ettei meikäläinen sitten likikään. Ota selvä jos saat!"
Eipä niin, ettei kylvetty siemen alkaisi vähitellen itää. Emännöitsijä olisi vielä halunnut lyödä kaikki valttinsa pöytään, sillä hän oli oppinut kerta kaikkiaan tukkimaan suut, mutta tällä kertaa hänen täytyi siitä luopua. Siitä ei kuitenkaan väliä, päiviä on vielä muitakin ja puheenaihetta tulee riittämään.
Helmi tulee kamarien puolelta tupaan. Hän on todellakin valkoinen, silmät ovat itkettyneet eikä niiden katse tahdo löytää kiinnekohtaa.
"Mitä hauskaa teillä nyt on?" kysyy hän niinkuin monasti ennenkin.
"Ilman aikoja tässä vain arssinoimme."