Samalla hän huomasi muutakin. Lattialla oli vielä jälellä tuhkaa Sarkan Nikolain savukkeesta. Jos joku syrjäinen sen näkisi, niin nuo tuhkahiutaleet voisivat juoruta jotakin. Mutta nekin saavat olla niin kauan kuin pysyvät. Hän tulisi niitä kiertämään, jotta ne kauemmin säilyisivät paikoillaan. Ne olisivat näkyvä merkki siitä, että täällä oli oltu ja ettei — muilla enää olisi tänne asiaa.
Vaan vällyt Helmi vaihtoi. Hän ei voinut mennä nukkumaan samojen vällyjen alle, joiden alla hän Nikun kanssa ei vuorokauttakaan sitten oli levännyt.
Eikä hän tiennyt, kuinka aika oli kulunut. Jos hän olisi katsahtanut ulos, ennenkuin laskeutui pitkäkseen koettaakseen saada unen päästä kiinni, olisi hän huomannut, että idässä jo alkoi valjeta. Mutta hän olisi ehkä vain ajatellut, että auringon nousun väli on vain vähäpätöinen osa ajattomasta iäisyydestä ja ehkä niinkin, että unettoman yön kerran korvaa onnellinen uni.
VI
Aamulla Helmi tulee tupaan tavallista myöhemmin. Ei senvuoksi, että hän olisi tavallista kauemmin nukkunut, vaan muuten ei ole saanut aikaisemmin lähdetyksi. On täytynyt maata valveillaan ja miettiä asioita.
Väki on jo aikoja sitten juonut aamukahvinsa ja posti on jo tuotu pöydälle. Helmi näkee, kuinka isä tarkastellen punnitsee muuatta avaamatonta kirjettä kädessään, tarkastelee sitä joka puolelta ja heittää sen Helmin tullessa tupaan taitavalla liikkeellä pesään.
"Oliko se minulle?" kysyi Helmi.
"Näkyi olevan."
Helmi lensi kasvoiltaan punaiseksi, mutta hän ei suutahtanut. Melkeinpä hän hymähti kysyessään:
"Mitäs sitä sitten poltitte?"