"En ainakaan kylmän takia. Vedän kahdet vällyt korviini."
Jo on kummallista. Ennen tuskin juhannukseksikaan kamaristaan liikkui ja jo Pärttyliksi kiiruhti takaisin. Ja nyt! Jotakin siinä täytyy olla alla. Mutta vaikka he kuinka koettavat peräillä ja vartioida, eivät he huomaa mitään, joka poikkeaisi tavallisuudesta. Jonakin iltana huomataan kyllä isännänkin myöhään liikkuvan pihamaalla ja aittojen vaiheilla, mutta voihan hän yhtä hyvin liikkua omillakin asioillaan. Tai olisiko hänelläkin epäilyksensä?
Kukaan ei tiedä.
Ja päivä päivän jälkeen kuluu.
* * * * *
Mutta syyttä suotta väki pitää silmänsä ja korvansa auki ja itseksensä aprikoi, ja suotta Saaren Juhani pimeän tullen kulkee pihamaalta aitoille ja takaisin. Ei Helmi vielä ketään odottele eikä hänellä ole muuta seuraa kuin omat ajatuksensa ja tunteensa. Milloin ne lähtevät liikkeelle omasta painostaan ja kulkevat tavallista latuaan, milloin niille antaa sysäyksen joku Sarkan Nikulta tullut kirje.
Tänä iltana Helmi tulee aittaansa tavallista aikaisemmin, sytyttää kynttilän ja alkaa uudelleen lukea saamiaan kirjeitä. Joka kerta kun hän ottaa ne esille tuntuvat ne uusilta ja joka kerta antavat ne hänen elämälleen uutta vauhtia ja toivoa. Sitten hän ne taas kätkee arkun pohjalle.
Tuossa on vielä se kynttilänpätkä, joka paloi silloin viimeisenä yönä. Helmi punnitsee sitä hetkisen kädessään, katselee sitä miltei hellästi ja käärii sen sitten paperiin laskien sen kirjeiden viereen, ja paperossin tuhkastakin on vielä tuskin huomattavaa hiutaleita jälellä. Ilmavirta on vienyt suurimman osan, mutta jotakin on sentään jäänyt. Siinä se on, harmahtava tuhka, ja silloin kun se tippui lattialle, silloin keskusteltiin asioista ja tulevaisuudesta. Voi, kun se Niku nyt pian saisi ne hommansa päätökseen ja kun se ei ottaisi niitä kovin perinpohjaisesti. Aika vain kuluu ja he tulisivat lopultakin niin vähällä toimeen.
Kun eivät vaan ihmiset ennättäisi huomata. Mikseivät, jos osaisivat tai arvaisivat tarkata, jo voisi sitä tehdäkin.
Kynttilän valossa Helmi tarkastelee kasvojaan kuvastimesta. Eivätkö hänen silmänsä ole käyneet värittömämmiksi ja kuin hailakammiksi? Ja eikö katse ole jonkun verran harhaileva? Mutta sehän voi johtua unettomuudesta ja jännityksestä. Entä posket, eivätkö ne ole kuopalla ja kasvojen väri kalvakampi?