"Vai kihlojen ostossa!" toistaa hän. "Silläpä asialla kiirettä ja salaperäisyyttä on. Ja minä kun en tiedä koko hommasta mitään."
"Mutta", lisää hän sitten vakavammin, "jos hyvinkin lienee käynyt ostamassa kihloja jollekin toiselle. Vaikka kaksihan siinä hommassa tavallisesti kuuluu tarvittavan."
Emäntäpiika on nyt kokonaan unohtanut ruoka- puuhat ja katselee Helmiä kysyen ja ihmetellen. Lopuksi hän kuitenkin reippaasti kääntää kaikki leikiksi.
"Kyllä Helmi osaa", sanoo hän, "mutta niinhän sanotaankin, että tyynessä vedessä isot kalat kutevat."
Helmi on niin hämmentynyt, ettei osaa mitään sanoa. Mutta parempi on, että puhuvat tästäkin kuin että alkavat puhua muuta.
"Ja kaikenlaisia arveluita sitä syntyykin…", jatkaa emäntäpiika topakasti.
"No?"
Helmi on pelkkänä korvana.
"No me kun ajattelimme, kun Helmi on tullut niin vaiteliaaksi ja muodoltaankin kalvakkaammaksi, — näkeehän sen nyt jokainen, jolla vain on silmät päässä, — niin me ajattelimme, että jos se Nikolai hyvinkin olisi katsellut vähän pitempään Helmiä ja Helmi myöskin puolestaan…"
Helmi puristaa kätensä nyrkkiin. Nyt hänen on vaikea sanoa tylysti ja kovasti, mutta hänen on pakko se tehdä.