On kuin Helmin suoniin ajettaisiin kylmiä jäitä. Hänellä menee aikaa, ennenkuin hän ehtii keksiä vastauksen.
"Puhutteli", kertaa hän miettien. "Niin, — hän tiedusteli, olisinko minä häntä mahdollisesti loukannut joten kuten."
Helmille on vaikea lausua edes Nikun nimeä vierasten kuullen.
"No kas siinä se nyt sitten oli." — Emäntäpiika lyö kätensä yhteen. "Ja juuri siitä koko puhe tai arssinoiminen, miksi häntä nyt sanoisin, sai alkunsa. Ei kai kukaan hyvää työmiestä iltikseen menetä."
"Eipä tietenkään."
"Ei. Mutta kun lähtee, — senkös teet. Ja ne sellaiset hommat, jos olisi sattunut olemaan, eivät ne olisi salassa pysyneet."
* * * * *
Lumi putoilee maahan suurina hiutaleina, tarvitaan vain vähän pakkasta ja talvi jää pysyväiseksi. Mutta taivas on alakuloinen ja harmaja ja pilvet uivat alhaalla, joskus ne näyttävät ikäänkuin roikkuvan ilmassa, — ei tiedä, miten vielä käy. Jos vaan tämä lumi sulaa, niin kauhea keli siitä tulee.
Vielä ei siis tiedetä mitään. Ja mitä epäilyksiä on kytenyt, ne ovat toistaiseksi sammuneet. Mutta pian, pian huomataan postissa kirjevaihtokin ja sitten saadaan taas vettä myllyyn. Vaan ilman sitäkin, se kaikkein kohtalokkain, kaikkein kauhein on jälellä. Hyvä Jumala, auta minua pääsemään tämän yli kunnialla.
Entä Suontaan Heikki kaupunkimatkoineen. Onko olemassa savua ilman tulta! Olisiko Heikissä sen verran miestä, että hänelle voisi, niinkuin ystävälle, kertoa koko asian. Ei, sitä kai hänelle ei voisi tehdä, mutta vihjaista, että hänen asiansa on toivoton, se kai ei olisi mahdollisuuksien ulkopuolella. Mutta pian on toimittava, sillä päivät kuluvat.